Vesikourujen puhdistus Kärkölä – Lehdet ja oksat pois vesikouruista
Vesikourujen puhdistus liittyy sadevesijärjestelmän ylläpitoon. Vesikouruja voi puhdistaa säännöllisesti ja rutiininomaisesti tai tarpeen mukaan. Rutiinipuhdistus on yleensä osa katon ja sadevesijärjestelmän kausihuoltoa, me esimerkiksi puhdistamme katon ja rännit pari kertaa vuodessa. Tavallisesti katolla ja vesikouruissa on roskaa erityisesti syksyllä puiden tiputettua lehtensä, sekä keväällä kun lumi on sulanut. Nämä ovatkin parhaat ajankohdat puhdistaa vesikourut roskasta. Syyshuolto on hyvä keino estää roskan patoamaa vettä myöskään jäätymästä ränneihin. Jää aiheuttaa paljon tuhoa ränneissä kuluttaen pinnoitteita ja hajottaen saumat ja kiinnitykset. Myös vesikourujen kaadot voivat vääntyä väärään kulmaan.
Meiltä saat vesikourujen puhdistuksen Kärkölässä, saat samoin kaikki muutkin sadevesijärjestelmän huollot, korjaukset sekä asennustyöt. Palveluidemme piiriin kuuluvat kaikki erilaiset rakennukset sekä niiden sadevesijärjestelmät. Puhdistamme vesikourut korkeissa rakennuksissa, kuten kerrostaloissa. Samoin rivitaloissa, paritaloissa ja kaiken kokoisissa omakotitaloissa. Miksi ei siis myös mökillä, autotalleissa sekä erilaisissa kiinteistöissä ja taloyhtiöissä.
Toimimme Kärkölässä ja Kärkölän seudulla Mommilasta Utualle. Palvelemme kaikissa alueen paikoissa, kuten Huovilassa, Marttilassa ja Ojalassa. Meillä käyntiin kuuluu myös tarkistus, joka sadevesisysteemin lisäksi kattaa katonkin. Työn ohessa tehty silmämääräinen tarkistus on hyvä lisä rakennuksen kunnossapitoon, jätämme tarjouksen, jos jotain korjaus- tai huoltotarpeita löytyy. Aina kun rahoitus on tarpeen, löydät sellaista tarjoavan yhteistyökumppanimme verkkosivujemme kautta. Muista hakea myös kotitalousvähennys, joka on saatavilla lähes kaikista meillä teetetyistä sadevesijärjestelmän ja katon töistä.
Rännien puhdistus Kärkölässä pitää sadevesijärjestelmän käyttökunnossa
Rännien puhdistus kannattaa, vesi poistuu kuten pitääkin ja rännit pysyvät pidempään käyttökunnossa. Saat meiltä rännien puhdistuksen Kärkölässä ja Kärkölän seudulla tilauksesta silloin, kun ränneissä näkyy roskaa tai vesi ei poistu kunnolla. Saat meiltä myös keväisin ja syksyisin suoritettavat kausihuollot niin ikään tilauksesta. Kaikki nämä puhdistukset auttavat sadevesijärjestelmää toimimaan paremmin ja pysymään paremmassa kunnossa. Korjauskulut pienenevät ja erilaiset ikävät ongelmat, kuten veden tulviminen pihassa sekä julkisivun kosteusvauriot pysyvät poissa.
Kärkölässä meiltä löytyy kaikki välineistö ja kalusto mitä erilaisimpien kohteiden huoltamiseen. Korkeat rakennukset onnistuvat henkilönostimen tai nosturiauton avulla turvallisesti j nopeasti. Meillä on muutenkin Kärkölässä käytettävissä tasokas ammattivälineistö sekä osaava työvoima kaikkiin töihin. Jos vaikkapa jää piinaa kattoa ja rännejä, voimme hoitaa jäänsulatuksen tehokkaalla mutta ekologisella vesihöyryllä. Höyrysulatus on toimiva keino jään poistamiseksi ränneistä mutta myös syöksyputkista ja katolta. Tarvittaessa pudotamme räystäiden jäätkin ennen kuin ne aiheuttavat vaaratilanteita pihassa. Kokonaisvaltainen, täyden palvelun urakointi on kustannustehokasta ja turvallista. Oikealla välineistöllä ja pitkällä työkokemuksella työ on nopeaa ja tarkkaa. Et joudu kiipeilemään tikkailla tai hankkimaan varusteita ja välineitä. Meiltä löytyvät niin työvälineet kuin turvavarusteetkin kaikkiin kohteisiin.
Tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avaus voi ratkaista vedenpoiston ongelman
Toisinaan syöksyputki eli alastuloputki on varsinainen ongelma, josta sadevesijärjestelmän toimintaa häirinnyt tukos lopulta löytyy. Sen havaitseminen voi kuitenkin olla haastavampaa, kuin rännin tukoksen, sillä pitkissä ja umpinaisissa putkissa on vaikeampi havainnoida esimerkiksi niihin päätyneen roskan määrää ja sijaintia. Tilanne ratkeaa tehokkaasti niin että pyydät meidät apuun. Tutkimme tilanteen ja ratkaisemme ongelmat nopeasti ja täysin, niin ettei sinun tarvitse tuskailla samojen vaivojen kanssa lähiaikoina.
Sadevesijärjestelmien puhdistus kannattaa Kärkölässä ja Kärkölän seudulla jättää meidän huoleksemme. Tutkimme koko sadevesijärjestelmän tilanteen ja tyhjennämme roskat niin ränneistä kuin syöksyputkistakin. Mikäli tukkeuman pää- tai osasyyllinen on jää, voimme hoitaa homman kuntoon siinäkin tapauksessa. Kärkölästä meiltä löytyy tarvittava työvoima ja kalusto niin sadevesijärjestelmän kuin katonkin puhtaanapitoon sekä muihin huoltoihin, unohtamatta korjauksia ja asennuksiakaan. Palvelemme kokonaisvaltaisella otteella, korkeaan asiakastyytyväisyyteen tähdäten. Elleivät esimerkiksi poistoputkien jäätymisongelmat ratkea jäätä sulattamalla voimme pureutua asiaan sen ratkaisemiseksi lopullisesti. Tällöin voimme tutkia jäätymisen syitä ja korjata ne, jos jokin tekninen syy, kuten katon lämpövuoto jään syntysyynä löytyy. Muussa tapauksessa tilanne ratkeaa sadevesijärjestelmään asennettavien sulanapitokaapeleiden avulla. Saat nämäkin työt meiltä.